2. Kuppikuntaviesti

  1. Kuppikuntaviesti Kiekonmajalla 31.7.2019
    Tältä erää järjestyksessään toinen kuppikuntaviesti juostaan Kiekonmajalla heinäkuun viimeisenä päivänä. Viestissä sarjoja on kaksi: kolmiosuuksinen yleinen sarja, sekä kaksiosuuksinen alle 14-vuotiaiden sarja. Viesti alkaa yhteislähdöllä klo 18.00. Yhteislähdössä jokaisesta yleisen sarjan joukkueesta lähtee matkaan kaksi juoksijaa. Joukkueen ankkuri pääsee omalle osuudelleen, kun molemmat yhteislähdössä lähteneet suunnistajat ovat vaihdossa. Joukkue, jonka ankkuri on ensimmäisenä maalissa, voittaa. Alle 14-vuotiaiden viesti juostaan kaksiosuuksisena siten, että molempien osuuksien juoksijat lähtevät yhtä aikaa yhteislähdössä ja juoksijoiden yhteisaika ratkaisee voittajan.
    KILPAILUKUTSU JA KILPAILUOHJEET
    Osanottomaksut aikuisten viestiin on 21 euroa joukkue ja lasten viestiin 10 euroa. Kilpailuun on ilmoittauduttava 29. heinäkuuta klo 24.00 mennessä. Ilmoittautumisen yhteydessä on jätettävä juoksujärjestys ja emit-korttien tunnukset. Jos et saa joukkuetta kasaan, voit ilmoittautua juoksemaan yksin osuuden yhteislähdöstä. Kisapaikalla et voi enää ilmoittautua mukaan. Mahdolliset kysymykset kilpailuun liittyen kilpailunjohtajalle villekosola ät outlook.com
    Paikalle löytää osoitteella Kiekonmajantie, Oulu. Tässä vielä linkki perille: https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/karttapaikka/?lang=fishare=customMarker&n=7206110.5&e=436778.5 title=Kuppikuntaviesti+31.7.2019desc=Kiekonmajalla&zoom=11&layers=%5B%7B%22
    id%22%3A2%2C%22opacity%22%3A100%7D%5D
    Kuppikuntaviesti:
    Osuus Osuuspituus Rasteja 1., 2. ja 3. osuus 3960-4170 metriä 8 rastia
    Matkoihin ei sisälly k-pisteelle menoa lähtöviivalta (n. 250 m). Hajonta on kaikilla osuuksilla. Maali suljetaan 20.15.
    HD14 viesti (alle 14-vuotiaille): 1. ja 2. osuus 1990-2010 metriä 7 rastia
    Matkoihin ei sisälly k-pisteelle menoa lähtöviivalta (n. 250 m). Myös tässä viestissä hajonta kaikilla osuuksilla. Maali suljetaan 20.15.
    Maasto
    Viesti järjestetään Oulurasteilta tutussa soiden rikkomassa kangasmaastossa Kiekonmajan ympäristössä.
    Kartta ja rastimääritteet
    Kartan mittakaava on 1:10000 ja käyräväli 2,5 metriä. Kartta on Urpo Niemelän käsialaa. Kartan koko on A4. Kartta on muovitaskussa. Rastimääritteet on painettu karttaan.

Rastit ja leimaus
Rasteilla rastilippu ja emit-leimasin kuten oulurasteilla. Rastit on kierrettävä numerojärjestyksessä. Rastin järjestysnumero ja rastitunnus on painettu kartan rastiympyrän viereen. Viestissä käytetään vaihto- ja maalileimausta. Rasteja on maastossa hyvin lähekkäin ja myös samantyyppisissä pisteissä. Kilpailijan on syytä varmistaa oikea rastitunnus kartassa olevista rastimääritteistä. Emitin voi vuokrata 2 euron hintaan. Alle 18-vuotiaille emitin vuokraus on ilmaista. Emitin tarve on ilmoitettava ilmoittautumisen yhteydessä. Maaliin tulon jälkeen kilpailukortin tiedot luetaan tulospalvelujärjestelmään.

Lähdöt ja viestin toteutus Lähtö sijaitsee Kiekonmajan parkkipaikan välittömästä läheisyydestä. Lähtö tapahtuu tasan kello 18.00. Lähtöviivalta K-pisteelle on matkaa noin 250 metriä. K-pisteelle asti menee opastenauha. Yhteislähtöön osallistuvan on nollattava emittinsä viimeistään 5 minuuttia ennen lähtöä. Kolme minuuttia ennen lähtöä kartat jaetaan kilpailijoille käteen. Kartta on rullalla ja sen avaaminen ennen lähtöä on kielletty.
HD14- viestin lähtö tapahtuu yhtä aikaa yleisen sarjan lähdön kanssa. Pariviestin molemma juoksijat lähtevät matkaan yhteislähdössä. Joukkueen sijoituksen ratkaisee juoksijoiden yhteisaika. HD14 -radoilla on 7 rastia ja maalileimaus. Osuuksilla on hajonta.
Yleisen sarjan viestissä yhteislähdössä aloittaa kaksi joukkueen juoksijaa. Kun molemmat joukkueen yhteislähdössä lähteneet juoksijat ovat maalissa, saa joukkueen ankkuri lähteä omalle osuudelleen. Viestin voittaa joukkue, jonka ankkuri on ensimmäisenä maalissa. Kaikki yleisen sarjan osuudet ovat yhtä pitkiä hajontaa lukuun ottamatta. Jos joukkueen ankkuri ei ole päässyt osuudelleen klo 18.50, ankkuri saa lähteä osuudelleen. Tällöin joukkueelle lasketaan yhteisaika, joka määrittää lopullisen sijoituksen.
Vaihto
Aikuisten viestin vaihto tapahtuu kilpailukeskuksessa. Kun joukkueen toinen yhteislähdössä startannut juoksija on leimannut maalileimasimella, hän lähettää joukkueen ankkurin 0-leimasimelta matkaan. Ankkureille jaetaan kartat 20 minuuttia yhteislähdön jälkeen (18.20). Kartan saa avata vasta, kun lähdön hetki koittaa.
Tulokset
Keskeyttäneiden pitää käydä ilmoittautumassa tulospalveluun. Tulokset julkaistaan kuppikuntaviestin sivustolla.

Lähtö sijaitsee Kiekonmajan parkkipaikan välittömästä läheisyydestä. Lähtö tapahtuu tasan kello 18.00. Lähtöviivalta K-pisteelle on matkaa noin 250 metriä. K-pisteelle asti menee opastenauha. Yhteislähtöön osallistuvan on nollattava emittinsä viimeistään 5 minuuttia ennen lähtöä. Kolme minuuttia ennen lähtöä kartat jaetaan kilpailijoille käteen. Kartta on rullalla ja sen avaaminen ennen lähtöä on kielletty.
HD14- viestin lähtö tapahtuu yhtä aikaa yleisen sarjan lähdön kanssa. Pariviestin molemma juoksijat lähtevät matkaan yhteislähdössä. Joukkueen sijoituksen ratkaisee juoksijoiden yhteisaika. HD14 -radoilla on 7 rastia ja maalileimaus. Osuuksilla on hajonta.
Yleisen sarjan viestissä yhteislähdössä aloittaa kaksi joukkueen juoksijaa. Kun molemmat joukkueen yhteislähdössä lähteneet juoksijat ovat maalissa, saa joukkueen ankkuri lähteä omalle osuudelleen. Viestin voittaa joukkue, jonka ankkuri on ensimmäisenä maalissa. Kaikki yleisen sarjan osuudet ovat yhtä pitkiä hajontaa lukuun ottamatta. Jos joukkueen ankkuri ei ole päässyt osuudelleen klo 18.50, ankkuri saa lähteä osuudelleen. Tällöin joukkueelle lasketaan yhteisaika, joka määrittää lopullisen sijoituksen.
Vaihto
Aikuisten viestin vaihto tapahtuu kilpailukeskuksessa. Kun joukkueen toinen yhteislähdössä startannut juoksija on leimannut maalileimasimella, hän lähettää joukkueen ankkurin 0-leimasimelta matkaan. Ankkureille jaetaan kartat 20 minuuttia yhteislähdön jälkeen (18.20). Kartan saa avata vasta, kun lähdön hetki koittaa.
Tulokset
Keskeyttäneiden pitää käydä ilmoittautumassa tulospalveluun. Tulokset julkaistaan kuppikuntaviestin sivustolla.

Tulokset 10.7.2019

1Team Mallu1:06:08
1Oikarinen Jukka0:25:321BC
2Suorsa Vesa-Matti0:22:335AB
3Kokkoniemi Jukka0:18:031CA
2Vesaisen Pojat1:13:17
1Isokoski Erkki0:32:573BC
2Westerholm Lasse0:20:082CA
3Haapasalo Harri0:20:123AB
3Geodeesi1:24:36
1Suomala Ville0:33:004AB
2Suomala Klaus0:21:494BC
3Suomala Wäinö0:29:4712CA
4Team huolleton1:27:20
1Vänttilä Ari0:32:522BB
2Vänttilä Heidi0:27:098AA
3Vänttilä Tero0:27:199CC
5SK Uranus Classic 11:33:39
1Konttajärvi Seppo0:37:026AA
2Sirviö Petri0:27:5310BB
3Hekkala Urpo0:28:4411CC
6SK Uranus Classic 21:39:31
1Helttunen Janne0:41:479CC
2Aikio Outi0:32:2314BB
3Mikkonen Alpo0:25:216AA
7SK Pohjantähti1:40:57
1Mattila Orvokki0:41:438CA
2Mattila Ulla0:33:3415BC
3Isolahti Mika0:25:407AB
8Mutkat matkassa1:49:06
1Mutka Kai0:41:5310AC
2Mutka Hanna0:32:1313BA
3Mutka Kerttu0:35:0016CB
Team Sankelo
1Sankelo Lotta0:42:3811CB
Team Backman 1
1Backman Saana0:39:337BB
Team Parkkinen
1Parkkinen Pekka0:36:485AB
Team Backman 2
1Backman KarihylättyCC

pistetilanne

  1. Team Mallu 25
  2. Vesaisen Pojat 20
  3. Geodeesi 15
  4. Team huolleton 12
  5. SK Uranus Classic 1 10
  6. SK Uranus Classic 2 8
  7. SK Pohjantähti 6
  8. Mutkat matkassa 4

1. kuppikuntaviestin väliajat

Väliajat 10.07.2019


AA-lyhyt 3.0 km, tilanne rasteilla, rastivälien ajat

                                     1. [031]   2. [060]   3. [037]   4. [040]   5. [043]   6. [044]   7. [045]   8. [094]     Tulos

   1. Mikkonen Alpo                   1-03.36    1-06.27    1-11.24    1-15.17    1-20.37    1-23.29    1-24.29    1-25.21     25.21
                                      1-03.36    2-02.51    1-04.57    1-03.53    1-05.20    2-02.52    1-01.00    2-00.52          

   2. Vänttilä Heidi                  2-04.50    2-07.25    2-12.27    2-16.58    2-22.37    2-25.18    2-26.20    2-27.09     27.09
                                      2-04.50    1-02.35    2-05.02    2-04.31    2-05.39    1-02.41    2-01.02    1-00.49          

AA-pitkä 4.9 km, tilanne rasteilla, rastivälien ajat

                                     1. [031]   2. [060]   3. [037]   4. [046]   5. [065]   6. [047]   7. [048]   8. [049]   9. [037]  10. [040]  11. [043]  12. [044]  13. [045]  14. [094]     Tulos

   1. Konttajärvi Seppo               1-02.58    1-05.23    1-09.12    1-13.57    1-14.55    1-16.08    1-17.40    1-19.11    1-21.57    1-28.07    1-32.58    1-35.18    1-36.14    1-37.02     37.02
                                      1-02.58    1-02.25    1-03.49    1-04.45    1-00.58    1-01.13    1-01.32    1-01.31    1-02.46    1-06.10    1-04.51    1-02.20    1-00.56    1-00.48          

AB-lyhyt 2.9 km, tilanne rasteilla, rastivälien ajat

                                     1. [031]   2. [060]   3. [037]   4. [039]   5. [042]   6. [044]   7. [045]   8. [094]     Tulos

   1. Haapasalo Harri                 2-02.52    1-04.49    2-10.19    1-13.04    1-17.16    1-18.52    1-19.32    1-20.12     20.12
                                      2-02.52    1-01.57    3-05.30    1-02.45    1-04.12    1-01.36    1-00.40    1-00.40          

   2. Suorsa Vesa-Matti               1-02.47    2-05.20    1-10.07    2-13.56    2-18.57    2-21.03    2-21.49    2-22.33     22.33
                                      1-02.47    2-02.33    1-04.47    2-03.49    2-05.01    3-02.06    2-00.46    2-00.44          

   3. Isolahti Mika                   3-03.32    3-06.19    3-11.26    3-15.27    3-21.50    3-23.50    3-24.48    3-25.40     25.40
                                      3-03.32    3-02.47    2-05.07    3-04.01    3-06.23    2-02.00    3-00.58    3-00.52          

AB-pitkä 4.7 km, tilanne rasteilla, rastivälien ajat

                                     1. [031]   2. [060]   3. [037]   4. [046]   5. [065]   6. [047]   7. [048]   8. [049]   9. [037]  10. [039]  11. [042]  12. [044]  13. [045]  14. [094]     Tulos

   1. Suomala Ville                   1-02.45    1-04.58    1-08.54    1-14.00    1-14.55    1-16.09    1-17.43    1-19.18    1-22.00    1-25.06    1-29.42    1-31.28    1-32.15    1-33.00     33.00
                                      1-02.45    1-02.13    1-03.56    1-05.06    2-00.55    1-01.14    1-01.34    1-01.35    1-02.42    1-03.06    1-04.36    1-01.46    1-00.47    1-00.45          

   2. Parkkinen Pekka                 2-03.09    2-05.28    2-09.35    2-15.22    2-16.05    2-17.39    2-19.23    2-20.58    2-24.11    2-28.19    2-33.04    2-35.00    2-35.54    2-36.48     36.48
                                      2-03.09    2-02.19    2-04.07    2-05.47    1-00.43    2-01.34    2-01.44    1-01.35    2-03.13    2-04.08    2-04.45    2-01.56    2-00.54    2-00.54          

AC-pitkä 4.6 km, tilanne rasteilla, rastivälien ajat

                                     1. [031]   2. [060]   3. [037]   4. [046]   5. [065]   6. [047]   7. [048]   8. [049]   9. [037]  10. [038]  11. [041]  12. [044]  13. [045]  14. [094]     Tulos

   1. Mutka Kai                       1-03.45    1-06.30    1-13.49    1-21.32    1-22.17    1-23.45    1-25.33    1-27.10    1-30.42    1-33.43    1-38.52    1-40.09    1-41.02    1-41.53     41.53
                                      1-03.45    1-02.45    1-07.19    1-07.43    1-00.45    1-01.28    1-01.48    1-01.37    1-03.32    1-03.01    1-05.09    1-01.17    1-00.53    1-00.51          

BA-lyhyt 3.1 km, tilanne rasteilla, rastivälien ajat

                                     1. [032]   2. [035]   3. [037]   4. [040]   5. [043]   6. [044]   7. [045]   8. [094]     Tulos

   1. Mutka Hanna                     1-05.02    1-09.47    1-14.19    1-19.50    1-26.35    1-29.55    1-31.15    1-32.13     32.13
                                      1-05.02    1-04.45    1-04.32    1-05.31    1-06.45    1-03.20    1-01.20    1-00.58          

BB-lyhyt 2.9 km, tilanne rasteilla, rastivälien ajat

                                     1. [032]   2. [035]   3. [037]   4. [039]   5. [042]   6. [044]   7. [045]   8. [094]     Tulos

   1. Sirviö Petri                    1-04.16    1-08.03    1-12.58    1-16.33    1-23.32    1-26.00    1-27.03    1-27.53     27.53
                                      1-04.16    1-03.47    2-04.55    1-03.35    2-06.59    1-02.28    2-01.03    2-00.50          

   2. Aikio Outi                      2-06.03    2-13.31    2-17.00    2-22.12    2-28.07    2-30.35    2-31.36    2-32.23     32.23
                                      2-06.03    2-07.28    1-03.29    2-05.12    1-05.55    1-02.28    1-01.01    1-00.47          

BB-pitkä 4.8 km, tilanne rasteilla, rastivälien ajat

                                     1. [032]   2. [035]   3. [037]   4. [046]   5. [065]   6. [047]   7. [048]   8. [049]   9. [037]  10. [039]  11. [042]  12. [044]  13. [045]  14. [094]     Tulos

   1. Vänttilä Ari                    2-04.00    1-07.18    1-09.30    1-13.58    1-14.50    1-16.04    1-17.36    1-19.24    1-22.03    1-25.00    1-29.27    1-31.11    1-31.55    1-32.52     32.52
                                      2-04.00    1-03.18    1-02.12    1-04.28    2-00.52    1-01.14    1-01.32    2-01.48    1-02.39    1-02.57    1-04.27    1-01.44    1-00.44    2-00.57          

   2. Backmann Saana                  1-03.50    2-07.23    2-09.53    2-18.22    2-19.08    2-20.26    2-22.07    2-23.37    2-28.02    2-31.14    2-36.01    2-37.51    2-38.43    2-39.33     39.33
                                      1-03.50    2-03.33    2-02.30    2-08.29    1-00.46    2-01.18    2-01.41    1-01.30    2-04.25    2-03.12    2-04.47    2-01.50    2-00.52    1-00.50          

BC-lyhyt 2.8 km, tilanne rasteilla, rastivälien ajat

                                     1. [032]   2. [035]   3. [037]   4. [038]   5. [041]   6. [044]   7. [045]   8. [094]     Tulos

   1. Suomala Klaus                   1-03.48    1-07.27    1-10.50    1-14.14    1-19.08    1-20.14    1-21.04    1-21.49     21.49
                                      1-03.48    1-03.39    1-03.23    1-03.24    1-04.54    1-01.06    1-00.50    1-00.45          

   2. Mattila Ulla                    2-05.49    2-11.25    2-15.30    2-20.48    2-28.00    2-29.48    2-32.22    2-33.34     33.34
                                      2-05.49    2-05.36    2-04.05    2-05.18    2-07.12    2-01.48    2-02.34    2-01.12          

BC-pitkä 4.7 km, tilanne rasteilla, rastivälien ajat

                                     1. [032]   2. [035]   3. [037]   4. [046]   5. [065]   6. [047]   7. [048]   8. [049]   9. [037]  10. [038]  11. [041]  12. [044]  13. [045]  14. [094]     Tulos

   1. Oikarinen Jukka                 1-03.02    1-05.24    1-07.35    1-11.21    1-11.53    1-12.53    1-14.09    1-15.20    1-17.41    1-19.45    1-23.09    1-24.09    1-24.49    1-25.32     25.32
                                      1-03.02    1-02.22    1-02.11    1-03.46    1-00.32    1-01.00    1-01.16    1-01.11    1-02.21    1-02.04    1-03.24    1-01.00    1-00.40    1-00.43          

   2. Isokoski Erkki                  2-03.21    2-06.05    2-08.26    2-13.16    2-13.54    2-15.07    2-16.29    2-19.21    2-22.09    2-24.47    2-29.44    2-30.48    2-31.34    2-32.57     32.57
                                      2-03.21    2-02.44    2-02.21    2-04.50    2-00.38    2-01.13    2-01.22    2-02.52    2-02.48    2-02.38    2-04.57    2-01.04    2-00.46    2-01.23          

CA-lyhyt 3.0 km, tilanne rasteilla, rastivälien ajat

                                     1. [033]   2. [036]   3. [037]   4. [040]   5. [043]   6. [044]   7. [045]   8. [094]     Tulos

   1. Kokkoniemi Jukka                2-04.04    2-05.53    1-08.25    1-10.56    1-14.50    1-16.40    1-17.20    1-18.03     18.03
                                      2-04.04    1-01.49    1-02.32    1-02.31    1-03.54    1-01.50    1-00.40    1-00.43          

   2. Westerholm Lasse                1-03.51    1-05.48    2-08.26    2-11.31    2-16.00    2-18.12    2-18.58    2-20.08     20.08
                                      1-03.51    2-01.57    2-02.38    2-03.05    2-04.29    2-02.12    2-00.46    3-01.10          

   3. Suomala Wäinö                   3-06.38    3-09.05    3-13.12    3-17.37    3-24.31    3-27.46    3-29.01    3-29.47     29.47
                                      3-06.38    3-02.27    3-04.07    3-04.25    3-06.54    3-03.15    3-01.15    2-00.46          

CA-pitkä 4.9 km, tilanne rasteilla, rastivälien ajat

                                     1. [033]   2. [036]   3. [037]   4. [046]   5. [065]   6. [047]   7. [048]   8. [049]   9. [037]  10. [040]  11. [043]  12. [044]  13. [045]  14. [094]     Tulos

   1. Mattila Orvokki                 1-05.52    1-08.28    1-12.45    1-18.18    1-19.09    1-20.35    1-22.41    1-24.14    1-27.54    1-31.31    1-37.00    1-39.56    1-40.55    1-41.43     41.43
                                      1-05.52    1-02.36    1-04.17    1-05.33    1-00.51    1-01.26    1-02.06    1-01.33    1-03.40    1-03.37    1-05.29    1-02.56    1-00.59    1-00.48          

CB-lyhyt 2.9 km, tilanne rasteilla, rastivälien ajat

                                     1. [033]   2. [036]   3. [037]   4. [039]   5. [042]   6. [044]   7. [045]   8. [094]     Tulos

   1. Mutka Kerttu                    1-06.07    1-09.34    1-14.29    1-22.43    1-29.54    1-32.51    1-34.04    1-35.00     35.00
                                      1-06.07    1-03.27    1-04.55    1-08.14    1-07.11    1-02.57    1-01.13    1-00.56          

CB-pitkä 4.7 km, tilanne rasteilla, rastivälien ajat

                                     1. [033]   2. [036]   3. [037]   4. [046]   5. [065]   6. [047]   7. [048]   8. [049]   9. [037]  10. [039]  11. [042]  12. [044]  13. [045]  14. [094]     Tulos

   1. Sankelo Lotta                   1-05.43    1-08.06    1-11.55    1-17.38    1-18.41    1-20.15    1-22.15    1-23.52    1-27.39    1-32.24    1-38.21    1-40.36    1-41.40    1-42.38     42.38
                                      1-05.43    1-02.23    1-03.49    1-05.43    1-01.03    1-01.34    1-02.00    1-01.37    1-03.47    1-04.45    1-05.57    1-02.15    1-01.04    1-00.58          

CC-lyhyt 2.7 km, tilanne rasteilla, rastivälien ajat

                                     1. [033]   2. [036]   3. [037]   4. [038]   5. [041]   6. [044]   7. [045]   8. [094]     Tulos

   1. Vänttilä Tero                   1-05.01    1-07.28    1-11.51    1-15.23    1-19.54    1-21.05    1-26.39    1-27.19     27.19
                                      1-05.01    1-02.27    1-04.23    2-03.32    1-04.31    1-01.11    2-05.34    1-00.40          

   2. Hekkala Urpo                    2-05.05    2-07.42    2-14.31    2-17.57    2-24.16    2-25.42    2-26.53    2-28.44     28.44
                                      2-05.05    2-02.37    2-06.49    1-03.26    2-06.19    2-01.26    1-01.11    2-01.51          

CC-pitkä 4.6 km, tilanne rasteilla, rastivälien ajat

                                     1. [033]   2. [036]   3. [037]   4. [046]   5. [065]   6. [047]   7. [048]   8. [049]   9. [037]  10. [038]  11. [041]  12. [044]  13. [045]  14. [094]     Tulos

   1. Helttunen Janne                 1-06.38    1-11.52    1-15.25    1-21.27    1-22.19    1-23.48    1-25.34    1-27.11    1-30.35    1-33.44    1-38.46    1-40.04    1-41.07    1-41.47     41.47
                                      1-06.38    1-05.14    1-03.33    1-06.02    2-00.52    1-01.29    1-01.46    1-01.37    2-03.24    2-03.09    1-05.02    1-01.18    2-01.03    1-00.40          

   2. Backman Kari                          -          -          -          -          -          -          -          -          -          -          -          -          -          -     41.52
                                            -    2-11.18    2-03.35    2-06.28    1-00.48    2-01.33    2-01.58    2-01.41    1-03.18    1-03.01    2-05.04    2-01.19    1-00.56    2-00.53          

Kuppikuntaviesti

Kuppikuntaviesti 2019

Info kilpailijoille
Kuppikuntaviestisarja on kuntosuunnistajille tarkoitettu viestitapahtumasarja, joka koostuu eri tyyppisistä viestitapahtumista. Joukkueessa on kolme jäsentä. Viesti voi olla ”normi” viesti, yhteislähtötyppinen tai vaikka 25manna-tyyppinen viesti.
Säännöt: Sarjoja on kaksi: aikuiset ja junnut (alle 14 vuotta)
Pistelasku: 1. joukkue 25 pistettä, 2. joukkue 20 pistettä, 3. joukkue 15 pistettä, 4. joukkue 12 pistettä, 5. joukkue 10 pistettä, 6. joukkue 8 pistettä, 7. joukkue 6 pistettä, 8. joukkue 4 pistettä, 9. joukkue 2 pistettä ja 10. joukkue 1 piste.
Osallistumismaksu on pääsääntöisesti aikuisten sarjassa 20 euroa ja lasten sarjassa 15 euroa. Tapahtumakohtaisesti voi olla (ainakin AM-yö) korkeampi, tämä mainitaan kutsussa.
Maksimiaika osakilpailussa kerrotaan kunkin tapahtuman kilpailuohjeissa.
Tuloksia ja yhteispisteitä päivitetään kuppikuntaviesticup-pyörittäjien toimesta heti kun siviilikiireiltä keretään, mahdollisista virheistä laittakaa sähköpostia.
Yhteydenotot kysymyksille ja mahdolliset palautteet sähköpostilla organisaattoreille ilkka.j.koivula(ät)gmail.com ja jukka.tienhaara(ät)maailmasta.fi (korvaa (ät) merkillä @).

ohjelma (tod.näk. ei lopullinen):
10.7 Rantakylä, järjestäjänä SK Pohjantähti
31.7.Kiekonmaja, järjestäjänä SK Pohjantähti
11.8. AM-viesti, Haukiputaan Heitto
5.10. Huutilampi, järjestäjänä Koskelankylän Riento